Täällä mökillä, mun kivut eivät ole pahemmat eivätkä myöskään paremmat, ne on ja pysyy.. samanlaisena. Mutta voin henkisesti paremmin, taaperran aamuisin äitini ja isäni luo kahville, ja pölistään siinä parituntia kunnes on aika mennä taas nukkumaan väsymystä.
Joinain aamuna kun en pääse sängystä ylös kunnolla, ja vessaan pitäisi juosta.. tai edes kävellä, olen onnellinen että, olen mökillä.
Eikun ovi auki ja vara vessa löytyy ruohomättäästä oven edestä.
Yks yö, kello oli jotain 12 jäin ulos kuuntelemaan kun joutsenet huusivat rannassa, se oli jotenki kauheen surullista, ja lohduttavaakin.
En tiedä oliko siellä yksinäinen joutsen, joka etsi uutta puolisoa, tai kuollutta puolisoaan. Yksinäisyys repii välillä sielun irti, miten ihminen jolla on paljon ihmisiä ympärillä saa sellasen tunteen aikaseksi. Mutta oikeestaan ihminen on aina yksin. Varsinkin kun kivut jatkuvat taukoamatta kolmatta vuotta, varsinkin kun ei näy toivoa paremmasta. Kipuun ei saa toista ihmistä mukaan, katso tältä musta tuntuu, näin kovaa mua sattuu aina.Tunnetko?
Mutta kesä tulee, minun puutarhani mökillä kukoistaa, mielikuvissani , aurinko paistaa ja kakki ihanat ja läheiset ihmiset on mun kanssa täällä.
Me otetaan aurinkoa terassilla, johon olenki hankkinu jyskistä uudet auringon otto penkit.
Kukkaset alkaa nousta mullasta, ruoho vihertää, linnut ovat pesimispuuhisa ja sammakot kurnuttaa lätäköissä.
Tällä kertaa olen mökillä vain Lumi koirani kanssa, se on erityisen mukava silloin kun se on yksin, eikä kaveria sekottamassa suunnitelmia, kuten sanottu joukossa tyhmyys tiivistyy.
mutta nyt alan katsomaan jotain elokuvaa, tai sarjaa, kuhan keksin mitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti