torstai 20. helmikuuta 2014

Ruokavalio ja Reuma


Pakko kirjoittaa tästä aiheesta, kun mun pikkuset tyttöni ja siskontyttöni ovat päättäneet, että täytyy vaihtaa ruokavaliota, että saadaan nämä reumasäryt ehkä paremmiksi.
Itse ole vähä skpetinen koko hommaan, lääkärini sanoi minulle, ettei ruokavaliolla ole suurtakaan merkitystä ja sitä ei ole lääketieteellisesti pystytty todistamaan. Mutta kaikki mikä auttaa ihmistä kivuissa on hyvä, hän lisäsi.

Ravinnolla on todettu olevan vaikutusta etenkin kivun syntyyn ja kokemiseen. On myös mahdollista, että ravinnolla on vaikutusta reumatautien sairastumisriskiin ja kulkuun. Näitä asioita on vaikeata tutkia, ja tieteellinen osoitus ravitsemuksen yhteyksistä on puutteellista. Monet näihin asioihin liittyvät uskomukset ovat perusteettomia.
Aineenvaihdunnalliset tekijät voivat olla reumasairauksien taustalla. Vain kihdin osalta tämä kehityskulku tunnetaan varsin tarkasti. Myös käynnissä jo oleva reumasairaus vaikuttaa aineenvaihduntaan.


Tulehdus kiihdyttää aineenvaihduntaa. Elimistön energian tarve lisääntyy, mutta sairaus silti usein heikentää ruokahalua. Erityisesti valkuaisaineiden kulutus kasvaa. Se voi olla osasyy lihasten kuihtumiseen, jota myös nivelten kipu ja huono toiminta lisää. Tulehdus lisää myös vitamiinien ja kivennäisaineiden tarvetta. Pitkälle edenneessä reumasairaudessa voi amyloidoosi estää ruoan imeytymistä suolistosta. Amyloidoosi on kuitenkin käynyt viime vuosina harvinaiseksi.
Krooniseen tulehdukseen liittyy lisäksi muita aineenvaihdunnan muutoksia, jotka esimerkiksi johtavat luuston heikkenemiseen, osteoporoosiin. Sen ehkäisy on muistettava jo reumasairauden varhaisvaiheessa. Oikea ravitsemus on tärkeä osa osteoporoosin hoitoa.

Ihminen joka elää äärimmäisessä kivussa päivästä toiseen ja kuukaudesta vuosiin, ei jaksa usein enää ajatella vaihtoehtoisia hoitoja, on helppo turvautua pilleripurkkiin ja saada helpotusta oloon nopeastikkin. Ei ole helppoa syödä myöskään lääkkeitä, sillä jokaisen pillerin jälkeen laskee kuinka paljon voin vielä ottaa lääkettä jos nyt otan kaks tai kolme yhdistelmällä. Samalla miettii että mitenhän mun maksa voi, miten mun elimistö kestää näitä myrkkyjen määriä, onkohan nämä enneaikainen kuoleman pillerit,

Ravitsemuksella voidaan jonkin verran säädellä tulehduksen ja kivun syntymiseen tarvittavien välittäjäaineiden muodostusta. Monet lääkkeet onkin kehitetty ravinnosta saatujen kokemusten kautta. Tuottamalla lääkkeitä teollisesti on voitu lisätä hoidon tehoa ja vähentää luonnontuotteisiin mahdollisesti liittyviä haittavaikutuksia.
Ravitsemustekijöiden huomioon ottaminen on normaalia lääketiedettä, joka perustuu tutkimukseen mm. elimistön mekanismeista ja niihin vaikuttavista hoitomuodoista. Kyse ei ole vaihtoehtoisesta lääketieteestä, jolla usein tarkoitetaan tutkimukseen perustumattomia, uskonnollisia, kansanuskomuksiin pohjautuvia yms. hoitomuotoja. On tärkeätä erottaa menettelytavat ja valmisteet, joilla on todellista hoidollista merkitystä.

Muutamalla prosentilla kroonista reumatautia sairastavista voi sairauden taustalla ainakin osaksi olla ruoka-aineallergia. Mikä tahansa yliherkkyyttä aiheuttava ruoka-aine voi olla syyllinen. Eniten havaintoja on erilaisista kasvikunnan tuotteista ja juustosta. Ruoan rasvahappokoostumus voi ehkä joskus johtaa kipu- ja tulehdusoireiden lisääntymiseen. Tästä johtunee joidenkin potilaiden oireiden paheneminen runsaan liharuoan jälkeen.
Eniten havaintoja on punaisen lihan haitoista. Jos huomaa selvästi tiettyjen ruokien pahentavan oireita, kannattaa näitä ruokia välttää. Havaintojen pitää kuitenkin olla tarkkoja, jotta ruokavalio ei tarpeettomasti tulisi huonommaksi.
Eräiden nautintoaineiksi luokiteltavien tuotteiden on havaittu lisäävän riskiä sairastua reumatautiin tai pahentavan sitä. Aivan selvä vaikutus on tupakalla, joka on tärkein tunnettu hankittavissa oleva nivelreuman riskitekijä. Myös runsas kahvin juonti on joissakin tutkimuksissa liitetty nivelreumaan sairastumiseen

Erilaisista ruokavalioista on reumasairauksissa eniten suositeltu kasvisruokaa. Runsasta kasvisten käyttöä voi yleensä suositella kaikissa reumasairauksissa, sillä tällöin saadaan runsaasti antioksidantteja kuten C-vitamiinia. Puhdas kasvisruokavalio voi olla reumasairauden kannalta jopa haitallinen. Tiukimmissa kasvisruokavalioissa on vaikeata turvata riittävä energian, proteiinin, kalsiumin, raudan, sinkin sekä D- ja B-ryhmän vitamiinien saanti. Etenkin silloin, kun syljen eritys on heikentynyt (Sjögrenin oireyhtymä) kasvisruoka voi edistää hampaiden reikiintymistä.
Pelkän kasvisruokavalion tuottamaa hyötyä reumapotilaalle ei yleensä ole pystytty osoittamaan, mutta viitteitä on siitä, että erityisen edullinen yhdistelmä saattaisi olla kalaöljyn (tai runsaan kalaruoan) ja kasvisten käyttö.

Kaikki nämä on tiedossa ollut jo kauan, mitään tieteellistä varmuutta asiaan ei siitä olla saatu, minun kohdalla suuri ylipaino saattaa olla se pahin kiputekiä varsinkin kun nivelet kuormittuvat kohtuuttomasti,

Joitakin viitteitä on siitä, että huolehtiminen riittävästä C- ja D-vitamiinien saannista vähentää riskiä sairastua nivelrikkoon. D-vitamiini on erittäin tärkeä osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa.
Viime vuosina on todettu aktiivia nivelreumaa ja systeemistä lupusta (SLE) sairastavilla huolestuttavan matalia D-vitamiinipitoisuuksia. On myös epäilty vähäisen D-vitamiinin saannin altistavan nivelreumaan sairastumiselle

Myös ikuiselle ns. unitaudille on selitys, jonka keksin aika nopeasti itse , kun nukuin kolmet päikkärit ja heräsin aina yhtä väsyneenä.
Ei se että lähes jokaisen lääkkeeni haittavaikutus on unettomuus, paranna sitä väsymystä, joka on vieraanani todella usein.
Krooniseen reumatautiin liittyy usein anemia, joka johtuu ensisijaisesti perussairaudesta, harvoin raudanpuutteesta. Tulehdusprosessi nivelissä tarvitsee rautaa, minkä vuoksi sitä siirtyy tulehtuneisiin kudoksiin. Raudan nauttiminen pahentaa tulehdusta anemian säilyessä entisellään, kunnes ehkä varsinainen reumataudin hoito parantaa veriarvoja. Rautavalmisteita ei pidä käyttää, ellei kiistatonta raudan puutetta ole todettu.Raudan ohella muidenkin kivennäisaineiden, kuten sinkin ja seleenin määrä veressä vähenee kroonisen tulehduksen yhteydessä.
 Runsas maitoruokien nauttiminen metotreksaatin oton yhteydessä heikentää vähän sen imeytymistä, ja hoidon teho voi huonontua.
Metotreksaattia käyttäville suositellaan nykyisin aina foolihapon lisäämistä lääkitykseen. Usein riittää foolihappoa sisältävän monivitamiinivalmisteen säännöllinen ohjeen mukainen nauttiminen. Jos metotreksaatti aiheuttaa pahoinvointia, suutulehdusta tai muita sivuvaikutuksia, on varminta ottaa pelkkää foolihappoa 3-5 mg:n annos noin viisi tuntia viikoittaisen metotreksaattiannoksen jälkeen. Missään tapauksessa foolihappoa ei saa nauttia vähemmän kuin neljä tuntia ennen tai jälkeen metotreksaatin ottoa.

Reumasairauksissa suositellaan nykytiedon mukaan normaalia, terveellistä ruokavaliota. Suositeltavaa on käyttää runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä säännöllisesti kalaa, täysjyväviljaa ja pehmeitä rasvoja. 

Runsaalla, välimerentyyppisellä kasvisten käytöllä on todettu olevan edullisia vaikutuksia nivelreuman oireisiin. Kasviksia on hyvä syödä sellaisenaan, lämpiminä lisäkkeinä tai muun ruoan seassa vähintään kuusi annosta päivän mittaan. Yksi kasvisannos on esimerkiksi yksi keskikokoinen porkkana, yksi pieni omena, 2 dl marjoja, yksi keskikokoinen tomaatti, 2 dl salaattia / raastetta, 1,5 dl keitettyjä kasviksia. Päivän kasvismäärä karttuu, kun syö joka aterialla ja välipalalla kasviksia eri muodossa

Itselläni oli tossa kuukaisi sitten ihmeellinen tomaatti, omena himo, iltasin meni rasia luumu- tomaatteja ja omenoita, niin paljon kuin löytyi, mietin jo silloin onko jonkin puutoksen oire.

Painonpudotus ja ruokavalion muuttaminen on siis vaikeaa, kun itse oireiden lievittämiseen menee lähes kaikki energia, odotan aikaa kun pääsin jollain lailla tasapainoon, kipujen ja hoitojeni kanssa.Tasapainoinen ruokavalio on myös tärkeä, jos on tarvetta laihduttamiseen. Sopiva painonpudotusvauhti on ½-1 kg viikossa. Tulehduksellisen reumasairauden aktiivivaiheessa on syytä unohtaa painonpudotus ja siirtää se rauhallisempaan vaiheeseen.

Kasviksia kannatta käyttää päivittäin vähintään kuusi kasvisannosta eli puoli kiloa päivässä. Kasvisvoittoinen ruoka auttaa painonhallinnassa, verenpaineen sekä rasva- ja sokeriaineenvaihduntahäiriön hoidossa. Muuten vilja- ja maitovalmisteita voi syödä vapaasti. Ruokavaliossa suositaan kuitupitoisia viljavalmisteita ja rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita.
 Lisäksi alkoholijuomista olut sisältää puriiniaineita. Olut onkin todettu kihdissä kaikkein haitallisimmaksi alkoholijuomaksi ja sen käyttö on hyvä lopettaa kokonaan.
Viinin kohtuullisen käytön, esimerkiksi lasillisen viiniä ruokajuomana, ei ole todettu vaikuttavan merkittävästi puriinien aineenvaihduntaan.
Hassua, sillä mulla oli niin , että kun edellisenä iltan olin juonut pari kaljaa tai enemmän, seuraava päivä oli aina hyvä.

Riittävästä nesteen saannista on tärkeä huolehtia. Neste lisää virtsahapon erittymistä. Janojuomaksi sopii parhaiten vesi ja muut vähäkaloriset juomat. Myös kahvia, teetä ja kaakaota voi käyttää oman sietokyvyn mukaan. Hassua, juuri jossain lauseessa sanottiin kahvin vähentämisestä. 
Tässä asiassa on niin monia ristiriitoja, että terveellinen ruokavalio reuman kanssa tai ilman reumaa on aina suositeltavaa, jokaisen kuuluisi syödä terveellisesti, mutta sairaana se pitkäkestoinen suunnittelu ja toteutus ei aina onnistu.
Parhaan käsityksen omalla kohdallaan oikeasta ravitsemuksesta ja mahdollisesti siinä olevista virheistä reumapotilas saa, jos hän voi henkilökohtaisesti käydä keskusteluja asiantuntijoiden kanssa. Ravitsemusterapeutti löytyy ainakin jokaisesta erikoissairaanhoidon reumanhoitoyksiköstä.


Seuraavaksi vosi perehtyä tähän sivuun, ilmeisesti myös HYKS reumapoli on kiinnostunut ja alkaneet tutkia ruokavalion merkitystä reuman hoidossa.
- Reumalääkkeet ovat periaatteessa melkoisen myrkyllisiä. On valtava voitto, jos potilas pääsee niistä eroon. Funktionaalisen lääketieteen keinoin tämä usein onnistuu. Potilaat itsekin sanovat voivansa tällä hoidolla selvästi paremmin ja terveemmin, Rauli Mäkelä sanoo.
Mäkelä kertoo, että aikuisten nivelvaivoja aiheuttavat kaikkein eniten kotimaiset viljat.
- Aloitan reumapotilaan hoidon tiukalla eliminaatioruokavaliolla. Se tarkoittaa, että ruokavaliosta jätetään pois kotimaiset viljat kaikissa muodoissaan. Myös eläinten maidot karsitaan. Sokerin käyttöä vähennetään rajusti ja elintarvikehiivoja vältetään.
Kun potilaat ovat dieetillä, he alkavat syödä luontaisia tulehdusta hillitseviä hoitoaineita.
- Tällaisia ovat muun muassa vitamiinit, hivenaineet, rasvahapot ja lääkekasviuutteet.
- Viimeksi tänään kaksi reumapotilasta ilmoitti jälkitarkastuksessa, että he eivät enää tarvitse mitään lääkkeitä, Mäkelä kertoo hoitojen tuloksista.

Minulla on suloisia lapsia ympärillä, kiitos niille murusille huolenpidosta. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti